torstai 7. helmikuuta 2013

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lukijan toive ja kamerasta asiaa

Minulta toivottiin ohjetta voileipäkakkuun jonka tein synttäreilleni. Olkaapas hyvät! Kannattaa kokeilla, tää on tosi hyvää :) 

       Voileipäkakku

  1 pkt vehnäpaahtoleipää
  1 pkt tummaa vuokaleipää
             Täyte
    n. 300 g kermaviiliä
    n. 300 g ruohosipulituorejuustoa
    n. 200 g juustoraastetta
    400 g palvikinkkua silputtuna
    1 punainen tai keltainen paprika silputtuna (minä laitoin puolikkaan molempia)
    1 suolakurkku pilkottuna
    2 rkl sinappia
    n. 1 dl majoneesia
   
        Kostutus n. 5dl lihalientä 
       (Keitä n. 5dl vettä ja sekoita 1 1/2 lihaliemikuutiota joukkoon.)
       Kuorrutukseen 400 g ruohosipulituorejuustoa

       Koristeluun kakun päälle laitoin persiljaa, kinkkua, keitettyä maissia ja kirsikkatomaatteja. 

Leikkaa ohuesti reunat pois leivistä.
(Kannattaa hyödyntää ne leikatut reunapalat myöhemmin :) Pilko paistinpannulle öljyn kera niin saat rapeita leipäpaloja esim. salaattiin.)
Vuoraa pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n.24 cm) kelmulla. Laita kelmua niin että tulee yli reunojen.
Tee täyte sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Aloita tummalla leivällä tekemään yksi kerros vuokaan. Leikkaa leivästä sopivan kokoisia paloja vuoan pohjalle, että saat niistä pyöreän muotoisen. Kostuta lihaliemellä.
Laita kolmasosa täytteestä leipäkerroksen päälle.
Seuraavaksi vaaleaa leipää kerros ja kostutus. Levitä puolet täytteestä mitä on jäljellä.
Taas tummaa leipää kerros ja kostuta. Levitä loput täytteestä tummien leipien päälle ja lisää vielä yksi kerros vaaleaa leipää ja kostuta. 
Laita kelmut vuoan reunoilta kakun päälle ja yöksi kakku jääkaappiin.
 Seuraavana päivänä kumoa kakku alustalle ja koristele.
Levitä ruohosipulituorejuusto kuorrute reunoille ja kakun päälle. Koristeeksi reunoille pilkottua kinkkua. Kakun päälle halkaistut kirsikkatomaatit, maissit, kinkut ja persiljat.
Valmis!

Muistatteko kun viime viikolla pohdin uutta kameraa ja sitten kerroin että tilasin sen. Noh, tänään menin innoissani sitä postista hakemaan heti kun saapumis-ilmoitus tuli. Tilasin kameran lisäksi lautapelin ja maksoin ostokset jo tilauksen yhteydessä verkkopankissa. Arvatkaapa suututtiko kun tulin kotiin ja aukaisin paketin, siellä oli ainoastaan lautapeli! Ei kameraa, luki vain `Seuraavia tuotteita emme valitettavasti pysty toimittamaan` eikä mitään muuta. Pankkitililtä oli veloitettu yli 400e ostokset ja ei mitään ilmoitusta sitä ennen että kameraa ei tulekaan tai ilmoitusta että rahat palautetaan tilille. Sanoisinko että aika kallis lautapeli :D
Soitin Netanttilan asiakaspalveluun, ei siellä osattu sanoa juuta eikä jaata.. Ihmetteli vaan että miten on rahat otettu mun tililtä. Annappas tilinumero niin siirretään kamerarahat takaisin sun tilille. Kysyin että miksi kameraa ei toimitettu minulle kun sitä on edelleen teidän verkkokaupassa myytävänä? Ei osannut sanoa vastausta siihenkään. Eikä myöskään siihen että miksi ei tullut mitään ilmoitusta tilauksen yhteydessä, että tuotetta ei ole saatavilla. 
Kysyin sitten että voitteko lähettää minulle sen kameran nyt kun teillä sitä on ja kun se on jo valmiiksi maksettukin? Ei voida, kun sinun pitää antaa tilinumero että palautetaan rahat takaisin tilille ja sitten teet uuden tilauksen. En kait mä nyt uutta tilausta tee ja taas maksa sitä kun en voi tietää tuleeko sitä kameraa kuitenkaan. Tässä vaiheessa oikeesti meinas mennä jo hermot. 
Keskustelu päättyi sitten siihen että hän suostui tekemään minulle uuden tilauksen kamerasta  (ja varmisti että niitä siellä varmasti on) ja lasku tulee myöhemmin postilaatikkoon. Pyysin että voisivatko he postikuluitta toimittaa sen minulle kotiovelle asti ettei tarvis taas postista hakea, kun tällainen moka kävi. Ei käy. Tiedustelin vielä minkä aikaa menee kun rahat tulevat takaisin tilille, ei tiennyt sitäkään :D 
Mua suututti niin että nyt läks sähköpostilla palautetta. Vahinkoja sattuu kaikille, mutta kyllä ne mokat vois hoitaa paremminkin ja ottaa asioista selvää jos ei itse tiedä :) Vielä ainakin viikko kuvaillaan vanhalla kameralla. Tiedä nyt tuleeko koko kameraa :D
Mutta kameraharmitus lieveni kun aukaisin yhden toisen ihanan paketin mikä saapui tänään. Siitä pieni maistiainen luvassa illalla facebookin puolella. Tykkäämään pääset oikeasta sivupalkista sydämen kohdalta, saadaankohan satanen rikottua näin alkutaipaleella ;) Teen postauksen blogin puolelle ihanuudesta tällä viikolla :)
Kivaa iltaa teille kaikille <3 Ja isot kiitokset onnitteluista edelliseen postaukseen <3

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kuka olen?


Joko olette käyneet http://andthatswhoiam.tumblr.com/ sivuilla?
Monessa blogissa oon nähnyt näitä ja yks päivä oli ihan pakko kurkata sivuille ja tehdä oma :) Aikaa sivuilla vierähtikin ihan kivasti, näitä on niin paljon siellä ja lisää tulee koko ajan.
Lue koko postaus osoitteessa:

perjantai 25. tammikuuta 2013

Askarteluun hullaantunut :)

Heippa! Viimeisimmässä postauksessa pohdin uutta kameraa ja facebookin puolella jo kerroinkin että laitoin sen nyt tilaukseen. Jee, viikon päästä kamera saapuu ja täällä alkaa kova opettelu ;) hih! Mutta nyt näihin kuviin. Tein taas yhden onnittelukortin ja huomasin että tätä varastoa onkin kertynyt jo ihan kivasti. Lahjapapereitakin on, kun vaan raaskis käyttää kaikkia :) Oon keräillyt kartonkeja jonkun aikaa ja nyt on vara valita minkävärisen kortin tekee. Yksivärisestä kartongista, kuviollisesta vai monivärisestä? Yksivärisissä kartonkipohjissa on se kiva puoli, että korttiin voi sitten tehdä enemmän koristuksia.



Tykkään tehdä kortteja, olette varmaan jo huomanneet täällä blogin puolella miten paljon pidän askartelusta ja kaikenlaisesta näpertelystä :D Kännykässä on syntymäpäivät ylhäällä (en muistais ihan kaikkia ilman kalenteria) ja kun synttärit lähestyy kaivan askartelulaatikon esiin. Paljon kivempi kun kaapista löytyy valmiit tarvikkeet korttien tekoon kuin se että lähtisin kaupasta hakemaan tarvikkeita tai valmista korttia, kun muistan jonkun syntymäpäivän. Tietty joskus ostan valmiina, mutta esim. joulu- ja synttärikortit olen pyrkinyt tekemään aina itse. Ja miten kiva se on saada itse tehty kortti :) Ajatushan se on tärkein että minä ainakin olen yhtä iloinen oli se sitten itse tehty tai kaupasta ostettu kortti.
Tykkäättekö te askarrella? Teettekö kortit itse?


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Uusi kamera

Olen miettinyt uuden kameran hommaamista jo pitkään, nykyisestä digikamerasta tulee savut kun räpsii kuvan, joten ei varmaan ole enää kovin pitkäikäinen :D Ystävä lainas omaa Nikonin järjestelmäkameraa ja ihastuin niin mahtavan laadukkaisiin kuviin, että päätin hankkia itsellekin. Hän suositteli minulle tätä, koska haluan pienikokoisen järkkärin. Tämä ois nyt tarjouksessa ja mukaan tulee tuo lisäobjektiivi, Nikon 1 Nikkor VR 30-110/3,8-5,6.

http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=948999&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=19652&compartmentId=20160&categoryId=20671




Itse en kameroista ymmärrä paljon mitään, varsinkaan järkkäreistä :D Onko kellään lukijoista tätä samaa kameraa? Olis tosi kiva kuulla kokemuksia. Ja jos joku siellä ruudun toisella puolen osais auttaa kannattaako ostaa tämä vai joku muu? Vaihtoehtoja on niin paljon, että mä oon ihan sekasi :) Ja korostan vielä että en ymmärrä noista objektiiveistakaan mitään, onko tuo mukaan tuleva ihan hyvä? Kiitollinen olen kaikesta avusta!
Tuotekuvat lainattu www.netanttila.com sivuilta.



maanantai 21. tammikuuta 2013

Koristeet paikoillaan

Synttäreille tein koristeet itse, pallovalot ja pom pomit. Pom pomit laitoin keittiön katosta roikkumaan valosarjan kera, joka meillä oli syksyllä paviljongin ympärillä. Ja pallovalot jätin siihen keittiön vanhaan koristeikkunaan. Riittävästi koristeita ja niin mun makuun :) Kiitos teille hirmusesti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista <3 Ihana on ollut lukea miten moni tykkäs tekemistäni pallovaloista ja miten moni innostui itse kokeilemaan samanlaisia :) Tulkaahan sitten kertomaan millaiset valot teitte. Ois tosi kiva nähdä kuviakin!
Mukavaa alkanutta viikkoa teille jokaiselle!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Valmiit pallovalot




Tekemäni pallovalot laitoin koristamaan keittiön vanhaa koristeikkunaa. Pidän näistä ehkä vielä enemmän kuin niistä Pauli-serkun pallovaloista :) Ja sain omat lempparivärit sarjaan.
13 palloa tein ja osaan laitoin kaksi valoa sisälle kun tuossa valosarjassa on 20 lamppua. Ihana tunnelmavalo näistä tulee ja meillä nämä on yölläkin päällä, kun on vielä niin pimeää.

Mitäs tykkäät?
Kivan rentoa viikonloppua :)
Muistakaahan käydä tykkäilemässä blogini uutukaisista fb-sivuista täällä



tiistai 15. tammikuuta 2013

white & black blogi löytyy facebookista

Nyt löydät white & black blogin myös Facebookista! Fb:ssä taitaa nykypäivänä olla jo kaikki ja suurin osa blogeistakin sieltä löytyy, eikö vain? Pakkohan se minunki oli sinne blogille sivut perustaa :) Kaikki postaukset linkitän sinne, mutta myös kaikkea kivaa lisäextraa laitan blogin fb-sivuille. Mä tuun aina vähän jälkijunassa näiden juttujen kanssa :D On twitteriä, instagramia, pinterestiä ja vaikka mitä.. en oo niistä ainakaan vielä innostunut :) Mutta tämä oma fb-sivu tuntuu jo nyt niin omalta ja kivalta!


Ei muutaku tykkäämään alla olevasta linkistä tai blogini sivupalkista tuon ensimmäisen sydämen kohdalta, nähdään facebookin puolella! https://www.facebook.com/whiteandblackblogi

maanantai 14. tammikuuta 2013

Arvaatko?

Arvaatko mihin näitä tarvikkeita tarvitsin? :) Äsken sain viimeiset valmiiksi. Viime postauksessa kerroinkin että tarvitsen ilmapalloja toteutukseen. Ja mustaa ja valkoista puuvillalankaa.
Plus seinäliimaa :)
No enhän mä malttanut olla kokeilematta onnistuuko mun visio, vaan heti viikonloppuna aloin hommiin. Tähän ois käyny liima-vesiseoskin, mutta kun meillä jäi tätä seinäliimaa rakennusajoilta ylimääräiseksi niin testasin toimisko tää samalla tavalla. On muuten kolme vuotta vanhaa liimaa ja talvet ollu jäätyneenä, mutta hyvin toimii vieläkin! :) Epäröin kun pakkauksessa lukee säilyy avaamattomana vuoden ja ei kestä pakkasta, että tekeekö tällä enää yhtään mitään, mutta hyvin toimi :) Tein testiksi ekaksi vain kaksi kappaletta ja yön yli kuivuttuaan irrotin ilmapallot ja onnistuihan ne! Seuraavana päivänä tein sit loppusatsin valmiiksi :) Oon niin iloinen kun onnistuin näiden teossa ilman mitään ohjeita! Kyllä sitä vaan osaa kun on vähän hermoja tämmöiseen pikkunäpertelyyn :) Joko arvaat mistä puhun? 





No pallovaloista :) Koska en löytänyt mieluisia värivaihtoehtoja valmiina, päätin tehdä pallovalot itse. Siinä ne viimeiset pallot kuivuu ja huomenna ilmapallot ulos ja saan ripustaa valosarjaan paikoilleen. Taas saan yliviivata yhden jutun pois listasta, mitä pitää ennen synttäreitä tehdä :)
Mukavaa maanantaita!




sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pom poms

Silkkipaperista tein tällä kertaa mustia pom pomeja. Nämä tulee synttärikattaukseen, valkoisia ja mustia silkkipaperipalloja katosta roikkumaan. Tykkään :) Ja koska kyseessä on mun synttärit niin tietty valitsin väreiksi lempparini, mustan ja valkoisen :)


Mustia ilmapalloja ostin myös juhliin, yhdestä pussista askartelen vielä yhden ihanan jutun jos kerkeän ennen synttäreitä. Laitan teille sitten kuvia siitä jos sen ehdin tekemään :) Tarvikkeet on jo ostettu ja visio päässä ;)





Blogistani löytyy ohjeet silkkipaperipallojen tekoon, jos innostut tekemään :)
Kivaa viikonlopun jatkoa <3 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Remonttihommissa :)


Lastenhuoneen värimaailma alkoi kyllästyttää joten tartuin maalitelaan kun inspis iski :) Kolme vuotta seinissä oli violettia, (en ymmärrä miksi maalasin rakennusaikana seinät violetiksi!, mut pistetään raskauden piikkiin, hih :D silloin tein kaikkea muutakin hassua, nekin raskauden piikkiin ;) koskaan en oo niin violetista väristä pitänyt) mutta nyt halusin niistä valkoiset. Huone on täynnä värikkäitä leluja, joten kivempi kun seinät on valkoiset. 

Alla kuva huoneesta ennen..
Ja nyt.




Vihdoin sain tauluhyllynkin paikoilleen, tiesin että maalaan seinät niin en ole laittanut sitä aiemmin seinään. Suosituimmat satukirjat on esillä ja tänäkin iltana lapset itse valitsivat tuosta mikä kirja luetaan. Siilin talvipäivä :) se on ehdoton lemppari tällä hetkellä.
Ollut niin paljon kiireitä etten ole kerennyt täälläkään paljoa käymään, synttärit lähestyy ja paljon ois juhliin askarreltavaa ja tekemistä :) Mitäs teille sinne kuuluu?

perjantai 4. tammikuuta 2013

Meidän kodin ulkovalaisimet

Pitkään mietimme millaiset ulkovalaisimet uuteen taloon laittaisimme. Ostimme neljä kappaletta Konstmiden Modena valaisimia, joissa valo suuntautuu ylös- ja alaspäin. Kaksi niistä on takapihalla (eka kuva).

Pari vuotta meillä on nyt nämä ollut ja olen tyytyväinen. Nyt tekisi mieli laittaa samoja ulkovalaisimia talon päätyseiniin ja yhdet myös julkisivuun. Nythän meillä on etupihalla tolppiin kiinnitetty nuo valaisimet ja valaisevat niin hyvin, että periaatteessa tuohon ei muita tarviskaan (toinen kuva). Mutta talon ulkonäkö muuttuis paljon, jos ois enemmän valaistusta :) Valoa ei niinkään talon sivuille tai etupihalle enempää tarvis, että ne ois enemmänki vähän niinkuin koristeena :)

 Pihalla on myös yksi pollarivalaisin. Alkuun ostimme vain tämän yhden, ajattelimme katsoa riittääkö se valaisemaan tarpeeksi. Hyvin on valaissut tarvittavan alueen, joten ei ainakaan vielä hommata tolppavalaisimia lisää.

 Mitä olet mieltä, sopisiko talon päätyihin myös samanlaiset valaisimet? Jos sinulla on vinkata mistä löytyisi talokuvia, joissa näkyis ylös-alas valaisimia, olisin hirmukiitollinen :) Vois niistä ehkä verrata miltä ne talon päädyissä näyttäis.



                            Mukavaa viikonloppua! Mulla alkoikin jo tänään viikonloppu :)


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusia juttuja



Nyt on ohi aika, jota niin kovasti odotettiin.. Joulu ja uuden vuoden vaihtuminen. Huomenna kerään lopunki joulun pois odottamaan taas ensi vuotta! Näin monta pyhää peräkkäin, ni meni unirytmikin jotenki sekaisin :) Nyt kun arki koitti niin jospa sitä sais taas rytmistä kiinni eikä tulis valvottua yömyöhään. Heräsin tänään vasta yhdeltätoista :O
Löysittekö te alennusmyynneistä mitään kivaa?
Ainut ostos minkä löysin, näkyy kuvassa. Iso, krominen Villa Designin lyhty melkein puoleen hintaan. Niin näyttävä ja kaunis että nyt harmittaa miksi en ostanut toista samanlaista. Kaks yhden hinnalla, mutta enpäs hoksannu! Taustalla näkyy suloinen oravatyyny, joka oli ihan pakko ostaa jouluksi kun sen näin. Sopii tänne meille niin hyvin kun oravat hyppii muutenki pihamaalla joka päivä.
Vuoden ekat tulppaanit <3
Hih, siellä se kuusikin vielä näkyy olohuoneen nurkassa, en oo raaskinu sitä pakata pois, mutta huomenna saa luvan lähteä. Tai viimestään viikonloppuna, katotaan nyt ;)

Jouluamaryllis teki kolmannen kukan. Kukka oli jo niin painava että se piti katkaista maljakkoon ja siitä oon saanu nauttia kyllä pitkään, vielä kaksi nuppua aukeamassa! Ens jouluksi ostan varmasti taas Pirkka-amarylliksen :)
Valoisaa keskiviikkoa! Ja kiitos edelliseen postaukseen tulleista uuden vuoden toivotuksista <3